Kartta - New York (New York City)

New York (New York City)
New York tai New York City, viralliselta nimeltään City of New York, on Yhdysvaltain New Yorkin osavaltiossa sijaitseva kaupunki. Kaupungissa asui vuonna 2017 arviolta 8 622 698 ihmistä. New York on Yhdysvaltain runsasväkisin ja kuudenneksi tiheimmin asuttu kaupunki. Sen metropolialueella asukkaita on 23 876 155. New York on maailman tärkeimpiä talous- ja kulttuurikeskuksia ja Globalization and World Cities Study Groupin mukaan yksi maailman neljästä tärkeimmästä maailmankaupungista Tokion, Pariisin ja Lontoon ohella. Kaupunki on myös YK:n ja monien muiden kansainvälisten järjestöjen kotipaikka.

New York City sijaitsee Yhdysvaltain koillisrannikolla Hudson-joen suulla. Kaupunki on rakennettu pääosin kolmelle saarelle, jotka ovat Manhattan, Staten Island ja läntinen Long Island. Kaupungin kokonaispinta-ala on 1 214,4 km2, josta 785,6 km2 on maata ja 428,8 km2 vettä. Veden osuus on 35,31 %. Kaupunginosista vain Bronx on Pohjois-Amerikan mantereella. Manhattanin saaren länsipuolella virtaa Hudson ja itäpuolella East River.

Kaupunki sijaitsee 23 miljoonan asukkaan kokoisen New Yorkin metropolialueen sydämessä, ja se on eräs maailman suurimmista urbaaneista keskittymistä. New Yorkin metropolialueeseen kuuluu alueita myös New Jerseyn ja Connecticutin osavaltioiden puolelta sekä Long Islandilla sijaitseva Nassaun ja Suffolkin piirikunnista koostuva alue eli ”Nassau-Suffolk”, jota pidetään joissain laskelmissa itsenäisenä miljoonakaupunkina.

 
Kartta - New York (New York City)
Kartta
Google Earth - Kartta - New York
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - New York
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - New York
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - New York
OpenStreetMap
1862_Johnson_Map_of_...
3198x5000
upload.wikimedia.org
1807_Bridges_Map_of_...
2934x3000
www.vanshnookenragge...
New_York_City_Distri...
2651x2593
wikitravel.org
New_York_City_Distri...
2651x2593
upload.wikimedia.org
plan_arrondissement_...
2593x2651
nycmap360.com
Airports_New_York_Ci...
2652x2582
upload.wikimedia.org
New-York-City-Touris...
2228x2208
www.mappery.com
New-York-City-Map8.j...
1500x2122
www.hdwallpapersfan....
New_York_city_map.jp...
1805x1609
www.newyorkstatesear...
large_detailed_road_...
1805x1609
www.vidiani.com
new_york_city_alento...
1805x1609
www.mappi.net
midtownnymap.jpg
1764x1460
excitingny.com
new_york_city_1917.j...
1866x1365
www.lib.utexas.edu
Official_New_York_Ci...
1728x1419
upload.wikimedia.org
new_york_city_lower_...
1219x1786
www.lib.utexas.edu
map-new-york-city-19...
1700x1262
www.philatelicdataba...
NYC_New_York_City_su...
1200x1769
www.newyorkstatesear...
new_york_90.jpg
1653x1248
www.lib.utexas.edu
the-best-coffee-shop...
1199x1599
static3.businessinsi...
Neighbourhoods_New_Y...
1291x1326
upload.wikimedia.org
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko